Rio ohoi!

Kaksivuotinen olympiakarsinta alkoi viime viikonloppuna Madridissa, ja ensimmäiset pisteet kolahtivat Samuli Viitasen ja Jaakko Allin tilille.

Karsinnan ensimmäiseen vuoteen lähdetään laajalla rintamalla, 13 urheilijan voimin. He ovat Jaana Sundberg ja Valtteri Jokinen Riihimäen Judoseurasta, Vadud Balatkhanov Suomen Kamppailu-urheilijoista, Antti Virta Oulun Judokerhosta, Eetu Laamanen, Juho Reinvall ja Samuli Viitanen Tampereen Judosta, Satu Lehikoinen ja Katri Kakko Lahden Judoseurasta, Anni Ikälä Lappeenrannan Kamizasta, Tea Laakkonen Siuntion Keidokanista sekä Laura Jauhiainen ja Jaakko Alli Helsingin Meidokanista.

Mukana on niin kokeneita ja kypsiä urheilijoita kuin hyvässä kehitysvauhdissa olevia nuoria. Joukosta Jaana Sundberg on viime vuoden kuluessa asettunut maailman kärkiviisikkoon omassa painoluokassaan. Muut lähtevät kisaan taaempaa, melko tasa-arvoisessa lähtöasetelmassa. Voisimme saada aikaan jännittävän ja yllätyksellisen vedonlyönnin siitä, ketkä heistä ovat kahden vuoden kuluttua pistetaulukossa korkeimmalla. Kaksi vuotta riittää suureenkin loikkaan, ja Jaana Sundberg on osoittanut, että kehitysharppaus on mahdollinen myös kolmekymppiselle.

Joku saattaa ihmetellä, miksi ryhmässä on useita urheilijoita samoista painoluokista. Toisinaan kuulee katsomoissa vaadittavan, että edustusjudokan pitäisi olla loistavan ylivoimainen kotimaassaan.

Ajatus tällaisesta kotikentän sankarista voi tuntua viehättävältä, mutta ihanteellinen tilanne on pikemminkin päinvastainen. Meidän kannattaa toivoa parhaille ottelijoillemme mahdollisimman kovaa kotimaista vastusta sekä harjoituksiin että kilpailuihin. Suuri osa menestyneimmistä judokoistamme on kasvanut painoluokissa, joissa on käyty sitkeää ja tasaväkistä kamppailua sarjan kärkipaikasta ja pääsystä arvokisajoukkueisiin. Keskinäinen kiritys nostaa koko ryhmän korkeammalle tasolle kuin kukaan yksinään pääsisi. Usein kovimmat judokat ovat kovia siksi, että heillä on kotimaassa kovaa vastusta.

Niinpä päävalmentaja Pascal Tayot on harkinnut viisaasti kannustaessaan karsinnan alkuvaiheeseen useita motivoituneita ja tasaväkisiä urheilijoita samoista sarjoista. Ei ole tarpeen päättää kahta vuotta ennen kisoja, kuka on se hevonen, jolla ratsastetaan olympialaisiiin. Annetaan urheilijoiden ratkaista se urheilemalla.

Tulos toki alkaa ratketa jo ennen maalia. Ryhmän kokoonpano muokkautuu matkan varrella tulosten ja sitoutumisen mukaan. Toiseen karsintavuoteen jatkavat ne, joilla ensimmäisen vuoden menestyksen perusteella on mahdollisuus edetä olympialaisiin asti. Muut voivat kääntää tähtäintä ja ottaa vauhtia uuteen päämäärään.

Valmennuksesta on muitakin uutisia kerrottavaksi. Päijät-Hämeen uudeksi akatemiavalmentajaksi on kiinnitetty Otto Favén.

Päijät-Hämeen urheiluakatemia ilmoitti vuoden alussa, että sen rahat ovat loppumassa ja että akatemian judovalmentajan toimi joudutaan lopettamaan. Päijät-Hämeen judovalmennuksen muut rahoittajat Judoliitto ja Pajulahden urheiluopisto eivät pystyneet täyttämään aukkoa omilla rahoillaan, niin että Arto Raekorven työpaikka akatemiassa olisi voinut säilyä.

Kun kaikki osapuolet kuitenkin halusivat ammattivalmennuksen jatkuvan alueella, tilanteeseen löytyi seuraava ratkaisu: Judoliiton alle 18-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja Otto Favén siirtyy Tampereelta Päijät-Hämeeseen, ja tehtävät yhdistetään. Myös paikalliset seurat lähtivät omalla rahoituspanoksellaan tukemaan järjestelyä. Tällä tavalla Judoliiton valmennuskulujen kokonaissumma ei juuri kasva, mutta kaikilla strategiassa sovituilla keskittämisalueilla pysyy palkattu valmentaja. Tampereen akatemiavalmennusta alkaa Favénin jälkeen hoitaa osa-aikaisena tuntityöläisenä Tapio Mäntymäki.

Toivotan molemmille tarmoa ja menestystä tehtävässään. Arto Raekorpea kiitän pitkästä judotyöstä ja toivon sen jatkuvan uudella tavalla.

Vaihdoksesta pidetään  urheilijoille ja muille kiinnostuneille vartin mittainen tiedotustilaisuus Pajulahden Nikulahallin tatamilla lauantaina 7.6. klo 9.40 alkaen. Paikalla ovat myös valmentaja Otto Favén ja Päijät-Hämeen urheiluakatemian valmennuskoordinaattori Johanna Ylinen. Tervetuloa!

Annikka Mutanen

Kirjoittaja on Judoliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtaja

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s