Viime kesänä Judoliiton hallitus teki päätöksen, että liiton kilpailumääräykset on uusittava. Määräyksiä oli korjailtu vuosittain, mutta kokonaisvaltaista uudistusta ei oltu tehty pitkään aikaan. Määräyksissä oli niin paljon vanhentuneita pykäliä, että loppujen lopuksi oli vaikea niitä kaikkia ymmärtää. Osa oli jopa ristiriidassa toisten pykälien kanssa. Liiton hallitus pyysi kilpailu- ja sääntövaliokuntaa perustamaan työryhmän, joka uudistaa määräykset tämän päivän vaatimusten tasolle.
Kilpailu- ja sääntövaliokunta julkaisi 21.7. kutsun uudistustyöryhmään liiton internetsivuilla. Työryhmään ilmoittautui valiokunnan lisäksi Jorma Vihavainen, Arto Raekorpi ja Markku Ilvonen. Työryhmä aloitti työnsä elokuun alussa ja ensimmäisenä tehtävänä oli päättää miten työtä lähdetään viemään eteen päin ja mitä uudistuksella haemme.
Työryhmä päätyi yhteisymmärrykseen, että säännöillä on oltava selkeä runko, joka jaettiin kolmeen osa-alueeseen:
1. Kilpailun järjestämistä koskevat määräykset
2. Kilpailijaa koskevat määräykset
3. Kilpailua koskevat määräykset
Myös kilpailut jaettiin kolmeen pääluokkaan: Arvo- ja valiokilpailut, Viralliset kilpailut ja Muut kilpailut.
Halusimme lisätä kilpailijoiden määrää alle 18- ja 21-vuotiaiden sekä aikuisten kilpailuissa lieventämällä vyöarvovaatimuksia. Samalla haluttiin rauhoittaa lasten kilpailua sillä idealla, että tutustutaan rauhassa ensimmäinen vuosi omaan sarjaan ja sen jälkeen voidaan käydä ottelemassa myös ikäluokkaa vanhemmissa. Samurai Cupista avattiin 2 kilpailua alle 15-vuotiaiden ikäluokalle. Kaksi Samurai-cuppia on tarjolla alle 21-vuotiaille ja kaikki 4 kilpailua edelleen alle 18-vuotiaiden ikäluokalle.
Alle 18-vuotiaista ylöspäin painoluokat muutettiin kansainvälisten sääntöjen mukaisiksi. Termejä A- ja B-nuoret ei enää käytetä.
Kotimaiset arvokilpailut koetaan judokan ensimmäiseksi kosketukseksi arvokisojen maailmaan, joten niiden käytännöt haluttiin saada mahdollisimman yhteneväisiksi ison maailman kanssa. Alle 21-vuotiaiden ja aikuisten punnitus esimerkiksi tapahtuu edellisiltana, ja kisapäivänä kilpailijoita otetaan random-punnitukseen, jossa paino ei saa ylittää IJF:n määräyksiä.
Koko syksyn vaatinut työ saatiin päätökseen, kun liiton hallitus hyväksyi määräykset 1.12.2013. Ne ovat nyt luettavissa Judoliiton sivuilta. Perehdy ja ole heti vuoden alussa kartalla : )
Tero Rönkkö
Kirjoittaja on Judoliiton kilpailu- ja sääntövaliokunnan puheenjohtaja
Rönkkö kirjoittaa:
”Samalla haluttiin rauhoittaa lasten kilpailua sillä idealla, että tutustutaan rauhassa ensimmäinen vuosi omaan sarjaan ja sen jälkeen voidaan käydä ottelemassa myös ikäluokkaa vanhemmissa.”
Mitä tällä oikein on haettu? Kolme kysymystä:
1. Miksi lasten kilpailua pitää rauhoittaa näin? Onko kilpajudo haitallista? Onko useampi onnistumisen mahdollisuus samana kilpailupävänä haitaksi?
2. Kun esimerkiksi jo edellisenä vuonna d ja c junioreissa kilpaillut vaihtaa c junioreihin ja ”tutustuu vuoden rauhassa omaan sarjaan”, kehen tai mihin hän tutustuu? Kaikki vastustajathan ovat jo edelliseltä vuodelta tuttuja.
3. Miksi on parempi, että nyt uusilla säännöillä oman sarjan sisällä otetaan tuplapooleja ja enemmän otteluja samojen vastustajien kanssa sen sijaan että oteltaisiin myös ylemmässä sarjassa ja vastustajat vaihtuisivat enemmän. Eikö tämä ole sitä Päävalmentajamme Pascal Tayotin ajatusta vastaan, että pienessä maassa mahdollisimman monet harjoittelisivat yhdessä ja oppisivat toisiltaan (juniorikilpailuhan on harjoitus).
Judoliiton sivuilla Jorma Kivinen sanoo: ”Harjoittele vähän itseäsi parempia vastaan. Jos harjoittelet huonoja vastaan, huononet.”