Miten nuoret pidetään?

Melkein 50 seura- ja liittovaikuttajaa kokootui viikko sitten Pajulahteen ratkomaan suurta kysymystä: miten saadaan lisää treenaajia A-nuoriin ja aikuisiin.

Emme mieti tätä yksin. Koko urheiluseuratoiminnassa käy kato 15 ikävuoden tienoilla. Suomen 12-vuotiaista yli 60 prosenttia harrastaa liikuntaa seuroissa vähintään kerran viikossa, mutta 18-vuotiaista enää 30 prosenttia. Sporttirekisterin judokoista puolet on alle 13-vuotiaita, viidennes 13-23-vuotiaita ja kymmenesosa 23-33-vuotiaita.

Miten pienestä joukosta silloin kasvavat olympiavoittajat? Mistä heille löytyvät harjoituskaverit? Mistä tulevat uudet vetäjät, valmentajat ja lajin kehittäjät, jos judo on vain lasten harrastus?

Kysymys on meille kohtalokkaampi kuin useimmille muille yksilölajeille. Judo on laji, jota ei voi harjoitella yksin. Menestymiseen tarvitaan joukkue. Judoka voi edistyy vain jos hänellä on riittävästi hyviä harjoituskavereita. Mitä korkemmalle tasolle hän nousee, sitä parempia ja monipuolisempia pitää treenivastustajienkin olla.

Tähän haasteeseen etsittiin pienryhmissä ratkaisuja eri kulmista. Noudatimme kurinalaista työtapaa, jossa ensin määriteltiin ongelma, nykytila ja tavoitetila. Tältä pohjalta listattiin lopuksi ratkaisuja, joilla tavoitetilaan päästään.

Näistä runsaista pohdinnoista on mahdotonta kirjata tänne kaikkea, joten olen listannut tekstin loppuun ainoastaan loppuistunnossa esitetyt toimenpiteet. Jokainen seura ja judoka voi toteuttaa niitä harkintansa mukaan ja kehitellä eteenpäin. Judoliiton hallitus käsittelee strategiapäivän antia kesäkokouksessaan ja pyrkii omaltaan osaltaan panemaan toimeen esitettyjä ehdotuksia.

Päivän tärkeää antia oli myös innostunut ajatustenvaihto itsessään. Osallistujilla oli sydän ja mieli mukana. Uusia ajatuksia tarvitaan, ja keskustelua niistä voi jatkaa myös tässä blogissa.

Annikka Mutanen

Kirjoittaja on judoliiton hallituksen jäsen

Strategiapäivän suosituksia 5.5. 2013:

Lopettamisen ehkäisemiseksi tarvitaan 11-15-vuotiaille onnistumisen tuntemuksia

        tämän ikäiset odottavat vetäjältä:

        substanssia

        kuria ja järjestystä

        hyvää fiilistä, innostavaa otetta

        myönteistä palautetta

         rooleja myös apuvetäjänä, kisatoimitsijana, someviestinnän tekijänä

Osaamista judon opettamiseen

millaista 11-15-v harjoittelun oltava, jotta B-nuorten ev-ryhmään tullessa osaaminen riittää?

        oltava hauskaa ja monipuolista

        motivaatiolle tärkeä on jatkuvan edistymisen tunne

        ryhmissä monen tasoisisa harjoittelijoita → tarvitaan apuopettajia

        tähän ryhmään tarvitaan taitavimmat vetäjät

        jotta niitä saadaan, homman täytyy olla arvostettu

        arvostusta tarvitaan seurasta, liitosta, dan-kollegiosta

        nimellinenkin korvaus sitouttaa

        hyvä yhteishenki ratkaisevan tärkeä, sen ansiosta on kivaa

        judo-opettajien kouluttaminen tarpeen

        ulkomaiset tähtivieraat olleet antoisia erityisesti tässä

        tarvitaan tietoa siitä, mitä pitää osata

Valmentajapäiviä leirien yhteyteen

        omien valmennettavien havainnointia

        lisäohjelmana luento valitusta aiheesta + valmentajille käytännön harjoittelua tatamilla

Henk.koht. valkuille kutsuja leireille

        kehityskeskustelu ev-koutsin kanssa: mitä judokani pitäisi kehittää

        oman valmennettavan tarkkailua

         avustavia tehtäviä treenien vedossa.

Tekniikan kausisuunnitelma

        seura vaatii suunnitelman harjoitustensa vetäjiltä

        liittovalmentaja vaatii urheilijoilta osana valmennussuunnitelmaa

        mallipohjia tarjolle

Aloittaminen yli 11-vuotiaana helpommaksi ja houkuttelevammaksi

        nuoremmat tuo lajiin isä tai äiti, tämän ikäiset valitsevat itse

        tuotteen  täytyy olla upee, makee, kilpailukykyinen ja trendikäs

        vaatimus koskee sekä itse judotreenejä että lajin markkinointia

        fb, twitter, youtube, sissimarkkinointi, vertaismarkkinointi, videot

        tehokkaan kamppailu- ja itsepuolustuslajin maine takaisin

        kehitetään ja tarjotaan muille lajiseuroille sivulajiksi

        usein sivulaji = tuleva päälaji

        yhä mahdollisuus päästä mukaan myös kilpailutoimintaan

        sopii myös isoille tytöille ja pojille

        jalansija pysyväksi kouluissa

        judolehti koulujen kirjastoihin

Parempia harjoituksia ja ammattivalmentajia seurojen yhteistyöllä

        A- ja B-nuorille & aikuisille sovitaan yhteiset randoriharjoitukset lähiseurojen kesken

        Piloteiksi Päijät-Häme ja pääkaupunkiseutu

        viikottaiset yhteisharjoitukset kirjataan liiton valmennussunnitelmaan

        tehostamisviikonloput ja samalla erilaisille ryhmille pidettävät alueleirit liiton kalenteriin

        ev-urheilijoilla velvoite osallistua
        jotta seurat pystyvät palkkaamaan ammattivalmentajia,  pitää kasvaa tai yhdistyä

        tai palkata yhteisiä valmentajia

        pilotit kehä kolmosen eteläpuolelle ja Tampereelle

        etsitään yhteistyön vastuuhenkilöt seuroista, he sopivat yhteistyöstä ja voimavarojen yhdistämisestä, liitto voi kutsua koolle alueelta ja fasilitoida keskustelua

Urheilijoiden sitouttaminen ev-ryhmiin

        Nimetyt ev-ryhmät tulosten perusteella

        Niihin pääsevillä määritellyt oikeudet ja velvollisuudet

        Ev-ryhmien ulkopuolelta ei pääse edustamaan maajoukkueeseen

Vanhempien sitouttaminen judoon ja seuraan

        vanhemmat tutustumaan judoon tatamilla

        infotilaisuudet, esim. Terve urheilija

        otetaan mukaan tekemään: kisajärjestelyihin, leirijärjestelyihin, kimppakyytirinkeihin, seuran juhliin

Sujuvuutta seuran sisäiseen yhteistyöhön

Seuran sisäisen viestinnän välttämättömimmät välineet

        säännölliset toimintapalaverit

        ajantasainen ilmoitustaulu, perinteinen tai elektroninen (palveluita löytyy)

        tatamiviestintä

Hyviä lisäosia

        kotisivuilla maksimiautomaatio

        somessa oma profiili

        ajantasainen sähköpostilista

        palautekanava

        salilla jaettavaa aineistoa vanhemmille, vierailijoille, uusille jäsenille

        hall of fame

Sääntöpaketissa paljon purtavaa

Viime vuodet ovat olleet sääntötulkintojen suhteen muuttuvaista aikaa. Meidät tuomarit, ottelijat ja valmentajat on aina vuodenvaihteessa yllätetty uusilla tulkinnoilla. Ennen olympialaisia  vuodenvaihde 2011-2012 rauhoitettiin eikä muutoksia esitetty. Isot kisat saatiin pidettyä tutuiksi tulleilla säännöillä. Tyyntä ennen myrskyä, olisi joku voinut sanoa. Olympialaisten jälkeen IJF julkaisi jälleen sääntöpaketin, jonka mukaan pitäisi tämä olympiadi käydä.

Kerron tässä ajatuksiani tuomarin näkökulmasta keskittyen kuuteen muutokseen: jalasta tarttumisen täyskieltoon, perusotteessa ottelemiseen, varoituksiin, rajoittamattomaan jatkoaikaan, ipponin kriteereihin ja yhden tuomarin järjestelmään. IJF:n perustelut kaikkiin muutoksiin ovat luettavissa Judoliiton www-sivulla uusien sääntöjen esittelyssä. Miksi sääntöjä piti sitten muuttaa?

Jalkaan tarttumisen suhteen tilanne on ollut sekava: joskus jalasta on saanut tarttua ja joskus taas ei. Säännöt olivat periaatteessa selvät, mutta poikkeuksia ja tulkinnanvaraisia tilanteita tuli liikaa: ”Tekikö tori kouchi-garin aidosti heittoa yrittäen vai ainoastaan jalkaan tarttuakseen?” Ensimmäisessä tilanteessa jalasta sai tarttua jatkoliikkeenä ja toisessa tapauksessa tuloksena oli jalkaan tarttujalle hansokumake. Jalasta sai tarttua myös silloin kun vastustaja otti ristikahvaotteen. Tuomarit joutuivat tämän tästä tarkastamaan videoilta, tekikö jalkaan tarttuja vastustajalleen ristikahvan oikeuttaakseen jalasta hyökkäyksen, vai ottiko vastustaja itse ristikahvan? Lopullinen päätös vaihteli tuomarikolmikon ja maton tarkkailijan mukaan. IJF:llä oli kaksi vaihtoehtoa: joko kieltää jalasta tarttumiset kokonaan tai sallia ne kokonaan. Jos jalasta tarttumiset olisi sallittu kokonaan, olisi palattu ajassa kymmenisen vuotta taaksepäin, jolloin ottelijat ottelivat kyyryssä vuoronperään kataotosheja yrittäen. Tätä ei haluttu, vaan jalasta tarttumiset pystyottelussa kiellettiin kokonaan. Säännön pitäisi selkeyttää tulkintoja,  helpottaa tuomarin työtä ja taata ottelijoille oikeudenmukaisemmat tuomiot.

Perusotteessa ottelemiseen kannustetaan tai oikeammin pakotetaan antamalla helpommin rangaistuksia epänormaaleista otteista, joita ovat samanpuoliset, hiha- ja  vyöotteet sekä ristikahvat. Näitä otteita saa pitää, jos niiden saamisen jälkeen tapahtuu välittömästi todellinen heittoon tähtäävä hyökkäys. Tulkinnanvaraista on taas, mikä on todellinen heittoon pyrkivä hyökkäys. IJF on antanut ohjeeksi, että ukella pitää olla mahdollisuus lentää selälleen todellisessa hyökkäyksessä. Tekniikat, joissa torin tarkoitus on saada uke ainoastaan kontilleen tatamiin, eivät täytä aktiivisuuden kriteeriä, ja näiden epänormaalista otteesta tehtävien tekniikoiden viljelijöitä rangaistaan shidolla. Perusotteessa molemmat kädet uken takissa ja pystyssä asennossa saa hakea hyökkäyksen paikkaa suhteellisen rauhassa lähes minuutin ajan. Vaarana tässä on, että voimme joutua seuraamaan toinen toistaan yksipuolisempia ja puuduttavampia ”nojailuotteluita”, jotka päättyvät neljän minuutin kohdalla toisen ottelijan saamaan passiivisuus-hansokumakeen. Säännön kuitenkin toivotaan tuovan takaisin selkeät ja isot perusheitot: harai-goshin, uchi-matan, seoi-naget ja ashibarait.

Ottelijan saamista varoituksista ei enää ei tule enää hyvityksiä vastustajan pistetilille. Viime vuosina on ollut vallalla valitettava trendi, jossa ottelu sujui seuraavasti: Ottelija hankki yukon tai wazarin, toinen teki pari hyvää yritystä, jotka johdolla ollut ottelija yritti kuitata vaikkapa polviseoinagella, joka  epäonnistui. Tämän seurauksena johdossa olevalle ottelijalle annettiin ensimmäinen shido valehyökkäyksestä. Tämän jälkeen häviöllä ollut ottelija saattoi pelata mukajudolla vastustajalleen toisen shidon, jolloin tilanne tasoittui. Saman ottelustrategian jatkuessa saattoi heittosuorituksen tehnyt ottelija joutua varoituksilla häviölle jopa minuutin kuluessa oman heittonsa onnistumisesta. Maalaisjärjen mukaan heittosuorituksen tehneen ottelijan olisi pitänyt voittaa, tekihän hän sen ainoan todellisen ja toimineen judotekniikan, mutta tuomarit eivät tajunneet/osanneet ottelua hänen eduksensa tuomita. Tämän vuoksi päätettiin kolmen ensimmäisen varoituksen painoarvoa pudottaa.

Edelleenkin tuomaria voi yrittää hämätä muka-aktiivisuudella, mutta mikäli tuomari varoituspuolelle lipsahtaa, ei virhe ole niin ratkaiseva kuin aiemmin. Varoitus voi ratkaista ottelun, jos se päättyy ilman suorituspisteitä. Silloin vähemmän varoituksia saanut voittaa.  Uudistuksen jalo tavoite saatetaan tällä saavuttaa – heittosuorituksen tehnyt on voitolla jopa kolmea varoitusta vastaan ja voittaa todennäköisesti ottelunsa. Säännön varjopuolesta on tosin saatu jo ensimakua alkuvuoden maailmancupeista: ensimmäisellä minuutilla heiton tehnyt ottelija passailee perusotteessa loppuajan – taitavasti ja taktisesti oikeaoppisesti, mutta katsojien kannalta mielenkiinnottomasti.

Rajoittamatonta jatkoaikaa on harrastettu aikoinaan painissa. Tukholman olympialaisista 1912 kuului seuraavaa: ”Painiotteluista tuli pitkiä, koska aikarajoitusta ei vielä tunnettu. Suomelle ensimmäisen painikullan voittanut Yrjö Saarela voitti tanskalais-vastustajansa kolmen tunnin 16 minuutin mittaisessa ottelussa. Tanskalaispainijan ihon aurinko oli polttanut. Venäjän Martin Klein ja Suomen Alpo Asikainen painivat 11 tuntia 40 minuuttia, kunnes venäläinen lopulta voitti. Se on yhäkin pisin olympialainen painiottelu mitä on koskaan käyty. (Lähde: ”http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=1007&artikel=5178918)

Periaatteessa idea on hyvä. Paras voittakoon, oli se sitten heittopisteen tehnyt tai varoituksen vastustajalleen ajanut. Heittopistevoitto on aina yksiselitteinen ja hieno päätös ottelulle, mutta jos ottelijat eivät saa paremmuuttaan ratkaistua toistaan heittämällä, pitää tuomarin tehdä se varoituksen antamalla. Kilpailutapahtumia ja otteluita yritetään saada tiiviimmiksi, joten tuomareita on ohjeistettu antamaan varoitus ja päättämään ottelu heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ennätysten kirjaan ei judossa pisimmän ottelun tittelillä haluta päästä. Hantei eli tuomariäänestys haluttiin haudata, koska ristihanteit aiheuttivat kuulemma närää. Ottelun päätöksen olisi pitänyt aina olla yksiselitteinen eli  toisen ottelijan olisi pitänyt aina olla parempi liputuksessa 3-0. Ristihantein ja siitä seuranneiden tarkkailijan nuhteiden pelossa  jotkut tuomarit harrastivat moraalisesti arveluttavaa hanteiden sopimista lippuja kulmatuomarille luovuttaessaan, joko supisemalla tai muuten viestittämällä. Nyt tämä kikkailu jää onneksi historiaan.

Ipponin kriteereitä on toisaalta tiukennettu, toisaalta löysennetty. Ipponin saadakseen pitää alastulon olla ”vanhanajan ippon” – kunnon jysäys suurimmaksi osaksi selälleen. Toisaalta taannoin esille tuotu superippon on tekemässä paluuta: hieman ylimenevät mutta komeat  laajakaariset heitot, joissa uke tulee alas yli kiertäen kyljelleen, arvostellaan ipponeksi. Ipponin kriteerin tiukentuessa pitää viime vuosina vallalla olleet euroipponit, nopeat rullaavat alastulot selälleen, tuomita wazareiksi. Toiveena on, että täten judoyleisö saa komeampia ja sykähdyttävämpiä judoelämyksiä.

Yhden tuomarin järjestelmästä puhuttaessa kisajärjestäjät hykertelevät käsiään, kun uskovat päivästä selvittävän puolella tuomarimäärällä nykyiseen verrattuna ja siten syntyvän säästöä tuomareiden kuluissa.  IJF:llä eräs peruste yhdelle tuomarille on esteettinen: yksi tuomari näyttää paremmalta kuin kolmikko. Lisäksi IJF:n kisoihinn valittavat tuomarit ovat maailman parhaimmistoa, joten he pärjännevät matolla yksinään. Noille harvoille IJF:n kisaan valituille tuomareille maksetaan kulut: matkat, majoitukset ja päivärahat, kuulemma 100 euroa päivässä, sen sijaan, että kisaan osallistuvan tuomarin liitto maksaisi kulut. Tuomarien määrässä IJF:n linja menee painin kanssa yksiin, vaikka tekniikoissa lajien välille halutaan tehdä selvä pesäero. Yksi tuomari tuomitsee matolla ja pari tuomaria siunaa/muutattaa päätökset maton reunalta video hidastusten ja takaisinkelauksien avulla. Yhden tuomarin järjestelmää ei ole vielä otettu käyttöön Suomessa, koska ottelua tallentavia videolaitteistoja pitäisi varmuuden saamiseksi olla kutakin tatamia kohden ainakin parissa eri kulmassa. Tätä resurssia ei vielä haluta sysätä järjestäjien niskoille. Toisaalta joku voi sanoa, että onhan esim. Virossa jo iät ja ajat pärjätty junnukisoissa yhdellä tuomarilla  ilman videota. Miksei siis Suomessa?

Kolmen tuomarin järjestelmää pidetään edelleenkin ottelijoiden oikeusturvan kannalta parhaimpana. Kolmen tai tarkkailijan mukana ollessa jopa neljän eri kulmissa olevan silmäparin uskotaan näkevän tilanteet parhaiten, jos eri kulmista kuvaavaa videolaitteistoa ei ole käytössä. Yhden tuomarin järjestelmään siirtymistä Suomessa on jarruttanut maailmalla käytössä ollut kolmen tuomarin järjestelmä. Yksinäiseksi päätöksentekijäksi oppineella tuomarilla kun ei kolmikon yhteispeli ole ottanut sujuakseen – ja se yhteispeli on ollut kaikkein tärkein ja palkitsevin asia tuomaroinnissa. Yhden tuomarin huseeratessa matolla kasvaa tehtävän vaativuus: rajatilanteissa pitää itse päättää lähtikö tekniikka sisältä vai ulkoa, kun päätöksen siitä teki aiemmin kulmatuomari.  Toisaalta se voi myös helpottua, kun enää ei tarvitse välittää kulmatuomareiden virheellisistä viittailuista, vaan katseen voi suunnata tarkkailevaan tuomariin tai kuunnella korvanapista muutosehdotusta. Suomi ei voi jättäytyä kolmen tuomarin systeemiin, mikäli yhden tuomarin systeemi otetaan kaikkialla muualla käyttöön. Meidänkin on kehitystä seurattava. Mikä olisi siis sopiva tuomarimäärä kisoissa? Jos yksi tuomari on matolla, yksi tai pari tuomaria tarkkailijoina, tarvitaan vielä ainakin kaksi tuomaria leporeserviin, jotta tauot pysyisivät sopivina ja tarkkaavaisuus huipussaan jokaisessa ottelussa.  Raakana arviona tarvittaisiin siis yhteensä viisi tuomaria tatamia kohti nykyisen kuuden sijaan. Tämä laskelma pätee uusien määräyksien mukaisiin noin kahdeksan tunnin kilpailuihin. Selvästi lyhyempinä päivinä tuomareita voi olla vähemmän. Milloin Suomessa sitten otellaan yhden matolla olevan tuomarin valvonnassa? Tällä hetkellä keräämme kokemuksia kansainvälisistä kilpailuista, ja päätökset tehdään niiden perusteella. Uskoisin, että yhden tuomarin järjestelmään mennään Suomessakin vielä tänä vuonna ainakin osassa kilpailuista. Muistutettakoon kuitenkin vielä, että tämä uudistus vaatii videolaitteistoja, kuvaajia ja tietokoneita. Katsotaan  millaiseen päätökseen vielä päädytään.

Veli-Matti Karinkanta
Kirjoittaja on IJF:n  A-tuomari

Valmentajarulettia

Paljon on hikeä virrannut tatameilla siitä kun valmennusvaliokunta viimeksi lähestyi judoyhteisöä kertomalla valmennuksen ajankohtaisia kuulumisia. Uuden päävalmentajan valinta on asia, joka on varmasti herättänyt kysymyksiä.

Useat  meitä kiinnostaneista ulkomaisista valmentajaehdokkaista ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa tehtävään mutta halunneet siirtää lopullista päätöksentekoa myöhemmäksi. Syynä tähän on todennäköisesti ollut usean muun maan avoin hakutilanne. Se että meillä ei ole vielä päävalmentajaa, ei ole poikkeuksellista. Ainakin Englannin ja Saksan tilanne on avoin, ja Itävaltakin sai valintansa tehtyä vasta vuoden alussa.

Olemme edelleen aktiivisesti yhteydessä ehdokkaisiin. Tavoitteenamme on, että päävalmentaja on valittuna syksyyn mennessä, jolloin valmistautuminen tulevaan olympiakarsintaan alkaa. Kuluva kevätkausi viedään läpi järjestelyin, jotka nojaavat pitkälle oto-valmentajien panokseen. Erikseen on syytä mainita Jaakko Saaren panos liittovalmentajana, mitä ilman viime ja kuluvan vuoden läpivienti olisi ollut erittäin vaikeaa.

Valmennusvaliokunnan johdossa on myös tapahtunut muutoksia. Juhani Tanayama otti vastaan puheenjohtajan tehtävät ja allekirjoittanut jatkaa valiokunnan jäsenenä. Juhanilla on kokemusta taloudellisesta ja yleisestä suunnittelusta joita molempia joudutaan vahvistamaan valmennusvaliokunnan työskentelyssä. Eikä sekään liene haitaksi, että Juhani on pitkän linjan judoka, joka käy nykyäänkin ohjaamassa harjoituksia. Tehtävien vaihtoon ei liity sen suurempaa dramatiikkaa, ja uskon sen palvelevan kokonaisuutta.

Kevään aikana on syytä herättää keskustelua siitä, teemmekö tarpeeksi hyvin ja päämäärähakuisesti niitä asioita, joilla olympiakulta saavutetaan. Kysymys koskee sekä Judoliittoa, seuroja että yksittäisiä urheilijoita. Siitä lisää myöhemmin.

Esa Kakko

Kirjoittaja on Judoliiton hallituksen ja valmennusvaliokunnan jäsen.

Paperilta käytäntöön

Syyskokous hyväksyi Suomen judon uuden strategian vuosiksi 2013-2020. Nyt olemme ottaneet ensimmäisen ison askeleen ja on aika ryhtyä käytännön työhön. Tähän tarvitaan mukaan koko judoväki: kaikki seurat sijaintiin ja kokoon katsomatta, jokainen seuraihminen ikään ja sukupuoleen katsomatta, kaikki joilla on halu olla mukana saavuttamassa yhteinen tavoitteemme, olympiakulta.

Strategian vahvasta kilpailullisesta näkökulmasta huolimatta tarvitsemme kaikkea judotoimintaa, joka oikein tehtynä tukee myös strategiaamme: muksujudo, kuntojudo, katatoiminta, sovellettu judo jne. Tarvitsemme nyt myös paljon sitä kuuluisaa yhteen hiileen puhaltamista – seurojen, valmentajien, seuraihmisten ja alueiden ihmisten puhaltamana. Kuten strategiassa todetaan: “Yhteistyöstä koituu suurempi ilo ja hyöty kuin minkä saa pitämällä kiinni vain omasta edustaan.”

Strategiasta poimittuja käytännön toimenpiteitä seuroilla:
*harjoittelu Judokan urapolun suuntaiseksi
* nuorten judopassi käyttöön tukemaan urapolkua
*vyöjärjestelmän tarkastelu -> hyvä järjestelmä tukee urapolkua
* ammattimaisuuden mahdollisuuksien tarkastelu omassa seurassa tai yhdessä naapuriseurojen kanssa
*parhaat valmentajat junioriryhmille
* yhteistyö muiden lajiseurojen kanssa
* tarjotaan judoa aktiivisesti myös sivulajiksi. Usein sivulaji = tuleva päälaji
* lisää markkinointia yli 11-vuotiaille, harrastuksensa itse valitseville lapsille ja nuorille
*seurojen yhteistyönä viikottaiset yhteiset randoriharjoitukset lähialueen tavoitteellisesti harjoitteleville nuorille ja aikuisille.
* kilpailujen tarkastelu, jotta aloittelija pääsee helpommin mukaan
*keskinäinen viestintä avoimeksi ja toinen toistaan arvostavaksi
* uskomme omiin ja toistemme mahdollisuuksiin

Nyt pyydänkin kaikkia seurajohtajia ja -valmentajia ottamaan yllä mainitut asiat kuluvan vuoden viimeisessä kokouksessa tai seuraihmisten tapaamisessa esille ja pohtimaan, miten näitä lähdetään meidän seurassa työstämään.

Kaikkiin yllä mainittuihin ja muihinkin asioihin saa apuja ja neuvoja Judoliiton toimistosta, luottamus- ja oto-henkilöiltä sekä allekirjoittaneelta. Seuran omassa keskustelussa voi soveltaa myös Judoliiton ehdottamaa raamia seuran strategiapalaverille.

Rohkeasti kysymään ja selvittämään!

Esa Niemi

Kirjoittaja on Judoliiton uusi puheenjohtaja.
esa.niemi@niemi.fi puh: 0400-452 400

Strategiateksti on kokonaisuudessaan luettavissa Judoliiton nettisivuilta.

Eteenpäin!

Ainoa suunta on eteenpäin”, totesi taannoin eräs ryhdikäs vanha herrasmies kotimaisen öljy-yhtiömme mainoksessa. Sama asenne pitää olla myös suomalaisella judoyhteisöllä. Huippu-urheilussa menestyminen vaatii tekijöiltään jatkuvaa kehitystyötä, seuran junnuvetäjästä judoliiton puheenjohtajaan.

Huippujudossa se tarkoittaa kovaa vaatimustasoa erityisesti kaikille urheilijoiden ympärillä toimiville ihmisille. Jokainen pyrkii hoitamaan oman osa-alueensa parhaalla mahdollisella tavalla, ainakin pikkuisen paremmin kuin naapurilla. Kilpailu ja tavoitteet tässäkin asiassa suuntaavat tekemistä, motivoivat ja pitävät virkeänä. Ne jotka jäävät paikoilleen ja tuudittautuvat vallitsevaan olotilaan, jäävät jalkoihin ja putoavat menestyksen kelkasta.

Vaatimustasosta ei varmasti tinkinyt kukaan Lontoossa palkintopallille kivunneista urheilijoista tai heidän taustaorganisaatioistaan. Joskus vaatimukset näyttävät ulkopuolisesta epäinhimillisiltä urheilijaa ja koko valmennustiimiä kohtaan. Vaikka taustalla on vuosia jatkunut laadukas harjoittelu, palkintopallille nousemiseen tarvitaan myös onnea. Koskaan menestyminen ei ole itsestäänselvyys.

Päätavoitteeseen pyrkiessä ”matkasta nauttiminen” saattaa tuntua vaikealta esimerkiksi silloin, kun loukkaantuminen pilaa tärkeän kilpailun ja pitkän valmistautumisen. Silti olympiatavoite antaa urheilijalle, hänen taustallaan toimiville ihmisille ja parhaimmillaan koko organisaatiolle tunteen ainutkertaisesta yhteisestä matkasta tavoitetta kohti. Sen hienous usein hahmottuu vasta jälkeenpäin. Urheilijalle voi kuitenkin sanoa: Kaikki elämässä tämän kokemuksen jälkeen on helpompaa. Niin kasvattavaa ja kehittävää se parhaimmillaan on.

Henkilökohtaisesti kannatan judoliiton esitystä olympiakullasta strategian pohjaksi. Kuinka moni on sydämestään valmis siihen kehitystyöhön ja pitkään sitoutumiseen organisaation eri tasoilla? Toivon että mahdollisimman moni. Sitä kutsutaan intohimoksi. Me voimme harjoitella intohimoisemmin, enemmän, järkevämmin ja laadukkaammin.

Ennen kuin realistisesti aletaan puhua olympiakullasta, pitää asettaa realistiset välitavoitteet. Junioreille se voisi olla vuosittainen kilpailutavoite – mikä se kenelläkin sattuu olemaan. Seuralle se voisi olla x kilpailijaa ensi vuoden SM-kisoihin, seuraavana vuonna x mitalia tai, kuten Kamizalla tänä vuonna, Pohjola-palkinto. Onnittelut jo tässä vaiheessa pääsystä loppusuoralle 10 000 suomalaisen urheiluseuran joukossa.

Kannatan kilpailijoita tuottavan kannustinjärjestelmän kehittämistä seuroille. Mittarina voisi toimia eri ikäisten kilpailijoiden määrä SM-kilpailuissa. Palkintona koko judoyhteisölle on enemmän kilpailijoita, joista aikuismenestyjät myöhemmin seuloutuvat. Tämä ei tietenkään sulje pois muuta judon harrastetoimintaa.

Lähitulevaisuudessa meillä ei ole mahdollisuutta samanlaisiin harrastajamassoihin kuin usealla kilpailijallamme. Joudumme edelleen käyttämään paljon aikaa ja resursseja päästäksemme harjoittelemaan ja kilpailemaan parhaiden vastustajien kanssa eri puolille maailmaa.

Voimme myös kerätä urheilijoidemme ympärille parhaat asiantuntijat. Asiantuntijoiden verkostoon löytyy apuja myös uuden Olympiakomitean ja huippuvaiheen ohjelman kautta. Vahvuutemme on siinä, että pystymme halutessamme rakentamaan yksilöille parhaat mahdolliset olosuhteet. Pieni organisaatiomme on parhaimmillaan nopeasti reagoiva, joustava ja ketterä.

Yksi hyvä esimerkki intohimosta ja sitoutumisesta palkittiin Lontoossa olympiakullalla. Olen pääsyt seuraamaan alle 63-kiloisten voittajan, Slovenian Urska Zolnirin uraa kymmenen vuoden ajan, olihan hän yksi Johanna Ylisen pahimmista vastustajista. Pienen Slovenian sensaatiomaisen suuresta, kahdeksanhenkisestä judojoukkueesta viisi tuli pienestä, noin 60 000 asukkaan Celjestä ja sen ympäristöstä. He edustivat Sankaku-judoseuraa.

Urskan ja seuran muiden urheilijoiden tunnusmerkkinä on hyökkäävä ja aktiivisen kovatempoinen ottelutyyli, jolla vastustajilta ns. juostaan jalat alta. Erityistä heidän harjoittelussaan on muita kovempi tekemisen määrä. Kansainvälisillä leireillä harjoitukset aletaan jo ennen muita ja yleensä päätetään joko laji- tai kuntopiiriharjoitteisiin, kun muut ovat harjoituksen lopettaneet. Joskus tekeminen on enemmän tai vähemmän näennäistä ja valmentajalähtöistä, mutta määrää ja toistoja tulee.

Seura järjestää joka kesä Celjen European Cup -kilpailun sekä leirin juhannuksen korvilla. Merkille pantavaa on, että pienen mutta menestyksekkään seuran urheilijat toimivat ennen kilpailupäiväänsä ilmoittautumisia vastaan ottavina toimitsijoina. Kilpailupäivänä he ottelevat itsensä yleensä podiumille.

Seuran ja urheilijoiden valmentajana toimii vanhan Jugoslavian aikaan itsekin kansallisella tasolla otellut Fabian Marjan (suomalaisten kesken Karhu). Hän oli kotinsa yhteyteen rakentanut dojon, punttisalit heittomattoineen sekä majoitustilat harjoitusvastustajille. Kun muutama vuosi sitten vierailimme dojolla, havaitsimme että samoihin harjoituksiin osallistui väkeä oranssivöisestä nuoresta kilpailijasta arvokisamitalistiin. Kaikki tekivät töitä tinkimättömästi omalla tasollaan. Sittemmin dojo on vaihtunut suurempaan, pois valmentajan pihapiiristä.

Esimerkki laittoi ajattelemaan. Olemmeko jo liikaa karsinoineet judoharjoittelua ja eriyttäneet ryhmiä. Siinä sivussa yhteisöllisyys on kärsinyt. Kun on tahtoa ja oikeaa asennetta, kaikki tasosta riippumatta voivat harjoitella judoa yhdessä – olympiakullan arvoisesti.

Mika Mukkula

Kirjoittaja päätti syyskuussa kautensa Judoliiton päävalmentajana.

Naapuri panostaa naisiin

Ruotsin judon ihailtava kilpailumenetys herättää mielenkiintoa maan judoliiton strategiaa kohtaan. Ruotsin judoliitto on julkaissut strategian, jossa tavoitteet vuodelle 2020 ilmaistaan selkeästi: 20 000 jäsentä, 2 000 uutta naista, 200 seuraa, 20 valtakunnallista koulutusta ja 2 olympiamitalia.

Tavoitteet lähitulevaisuudelle eli toimintakaudelle 2012-2014 on kirjattu hieman vaatimattomammin. Jokaiselle mainitulle alueelle – jäsenhankintaan, naisten osallistamiseen, seuratoimintaan, koulutuksen ja kilpailumenestykseen – on laadittu yksityiskohtainen suunnitelma tavoitteen saavuttamiseksi. Suunnitella tavoitteiden saavuttamiseksi on hahmoteltu asiakirjasssa Vision, mål, veksamhetsplan och handlingsplan 2012-2014.

Ruotsissa pyritään saamaan uusia harrastajia judon pariin lisäämällä näkyvyyttä mediassa, tekemällä yhteistyötä koulujen kanssa, harjoitusmahdollisuuksia parantamalla, valmentajia valmentamalla sekä seuroja tukemalla.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on Ruotsissa tärkeä kysymys, joka näkyy myös maan judoliiton toiminnassa. Naisia pyritään aktivoimaan muun muassa luottamushenkilövastulla, nostamalla esiin esikuvallisia naisjudokoita, rekrytoimalla enemmän naisvalmentajia ja –tuomareita sekä päivittämällä yhdenvertaisen kohtelun toimintaohjelmia seuroissa ja alueilla.

Ruotsin judoliitto pyrkii saamaan lisää judoseuroja madaltamalla kynnystä judoseuran perustamiseksi. Tarkoituksena on muun muassa julkaista opas judoseuran perustamisesta.

Valmentajapankin ja hallinnon tukemisen avulla aiotaan helpottaa jo toimivien seurojen selviytymistä. Lisäksi Ruotsin judoliitto tavoittelee sitä, että judoa voisi harjoitella koko maassa eli toisin sanoen valkoiset läikät Ruotsin judokartassa pyritään täyttämään.

Koulutuksen alalla Ruotsin judoliitto pyrkii lisäämään kansainvälistä yhteistyötä, esimerkiksi käyttämään EJU:n asiantuntijoita. Lisenssijärjestelmää ja koulutuksen metodiosaamista on myös tarkoitus kehittää. Koko strategian erityisinä kehittämisalueina mainitaan juuri koulutus sekä markkinointi.

Strategiassaan myös Ruotsin judoliitto valmistautuu jo olympiamitalin saamiseen. Tämä tarkoittaa muun muassa mediastrategian kehittämistä, edustusvalmennusryhmän vahvistamista ja sponsoroiden hankkimista.

Ruotsin judoliiton strategia on selkeästi ajateltu ja nasevasti esitetty kokonaisuus, josta on hyvä ammentaa Suomen judoliiton strategiatyössä. Meidänkin tavoitteenamme tulisi olla yhtä kirkas ja konkreettinen strategia, jossa tavoitteet on jäsennetty ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi on määritelty.

Pidän erityisesti siitä, että naisjudon merkitys — naiset luottamushenkilöinä, valmentajina ja nuorten kilpailijoiden esikuvina — korostuu Ruotsin strategiassa. Tämä on yhteinen pohjoismainen vahvuus, josta kannattaisi meilläkin ponnistaa paljon nykyistä vahvemmin. Seuraavat pohjoismaalaiset olympiavoittajat ovat selvästi todennäköisemmin naisia kuin miehiä.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja on Judoliiton hallituksen jäsen

Eväät uuteen olympiadiin

Olympiadin vaihtuessa menneiden arviointi ja tulevaisuuden suunnittelu käy kiivaana koko urheilumaailmassa. Väärinkäsitysten välttämiseksi ja koko judoväen informoimiseksi haluan valmennusvaliokunnan puheenjohtajana kertoa perusteista ja taustoista, jotka ovat vaikuttaneet tulevan olympiadin suunnitteluun.

Päättyneen olympiadin osalta haluan kiittää valmentajia ja urheilijoita siitä epäinhimillisestä urakasta jonka he tekivät Lontooseen pääsemiseksi ja siellä menestymiseksi. Vaikka toivottua menestystä ei tullut, ei ainakaan allekirjoittaneen ammattitaidolla voida osoittaa perustavaa laatua olevia virheitä valmennuksessa .

Judoliittossa tulevan olympiadin suunnittelu aloitettiin jo tammikuussa, kun uuden strategian suuntaviivoja hahmoteltiin. Tällöin strategian tavoitteeksi asetettiin olympiakulta. Tavoite on yksiselitteinen, mutta sitä lienee syytä vielä tarkentaa.

Kysymys ei ole tietystä vuodesta jona Maammelaulu soi, vaan tavasta jolla judoa Suomessa tehdään. Silloin kun kaikki tekeminen on tarpeeksi laadukasta ja yhteinen tahtotilamme on tarpeeksi vahva, menestys tulee ennemmin tai myöhemmin.

Olen myös kuullut epäilyjä siitä, että olympiakullan asettaminen tavoitteeksi vaikuttaisi negatiivisesti lasten ja nuorten judoon. Kenenkään ei ole pakko lähteä kovalle huippujudokan tielle, mutta järjestelmä antaa siihen halukkaille mahdollisuuden. Samalla muutkin saavat nauttia laadukkaasta opetuksesta ja valmennuksesta.

Perusteet tulevan olympiadin suunnittelulle on saatu Suomen Olympiakomitean johtamasta judon huippu-urheilujärjestelmän kehitysprosessista. Suunnittelua on vaikeuttanut epävarmuus Olympiakomitean tulevan rahoitusjärjestelmän rakenteesta ja rahoituksen määrästä. Suunnitelmaa joudutaan soveltamaan resurssien muuttuessa.

Uudet valmentajat

Päävalmentajaa on etsitty ulkomailta keväästä lähtien. Apuna sopivien henkilöiden löytämiseksi on käytetty koti- ja ulkomaisia asiantuntijoita. Tavoitteena on, että kuluvan syksyn aikana meillä on palkattuna päävalmentaja, jonka sijoituspaikkana on Tampereen urheiluakatemia.

Ulkomaisen päävalmentajan palkkaaminen ei ole epäluottamuslause kotimaiselle valmentajille. Syynä on sama valmennuksellinen lainalaisuus, joka pätee vaikkapa voimaharjoitteluun.Kehitystä tapahtuu nopeammin ärsytyksen (= valmennusmetodien ) muuttuessa. Uskon ja toivon, että hyvä kansainvälisen tason valmentaja tulee asettamaan uusia vaatimuksia Judoliiton, seurojen ja urheilijoiden toiminnalle.

Keskeisinä toimijoina valmennusorganisaatiossa tulevat olemaan myös nuorten olympiavalmentajat. Heidän palkkaukseensa osallistuvat Olympiakomitea, lajiliitot ja muut yhteistyötahot. Nuorten olympiavalmentajille tullaan antamaan laaja-alaisesti erilaisia valmennustehtäviä. Keskeisimpiä tulevat olemaan päivittäisvalmennus, urheiluakatemioiden työskentelyyn osallistuminen, nuorten (alle 17-, 20- ja 23-vuotiaat) vastuuvalmentajina toimiminen ja muut erikseen annetut valmennustehtävät. Tavoitteena on, että meillä on kolme kokopäiväistä nuorten olympiavalmentajaa. Tavoitetta pitää pystyä muuttamaan joustavasti, sillä olympiakomitean osuudesta rahoitukseen ei ole vielä varmuutta.

Urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset

Urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten tärkeimpänä tehtävänä on koota tavoitteellisesti harjoittelevat judokat laadukkaan valmennuksen piiriin. Niissä on myös varmistettu, että valmennuksen tukitoimet ja muut urheilijan elämään liittyvät asiat ovat järjestyksessä. Urheiluakatemiat tulevat olemaan valtakunnallisesti tärkeässä roolissa myös muissa urheilulajeissa ja Olympiakomitean suunnitelmissa.

Tulevalla olympiadilla resurssit tullaan keskittämään pääkaupunkiseudun, Päijät-Hämeen ja Tampereen urheiluakatemioihin. Muita paikkakuntia tullaan tukemaan tapauskohtaisesti.

Tampereelle keskitetään olympia- ja aikuisten valmennus. Päävalmentajalla tulee olemaan keskeinen rooli valmennuksen toteuttamisessa. Päijät-Hämeen urheiluakatemian tärkein tehtävä tulee olemaan niiden judokoiden valmennus joilla ei ole riittävän hyviä mahdollisuuksia valmentautua kotipaikkakunnillaan. Tehtävään tullaan liittämään toisen asteen opiskelujen järjestäminen siten, että se sopeutuu valmennukseen mahdollisimman hyvin. Tavoitteena on että akatemiassa työskentelee nuorten olympiavalmentaja ja akatemiavalmentaja.

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia saa tehtäväksi vastata oman alueensa valmennuksesta ja pilotoida ylä-asteikäisten harjoittelun totteuttamisen. Tavoitteena on, että urheiluakatemiassa työskentelee kaksi nuorten olympiavalmentajaa. Toisen tehtäviin kuuluu valmennuksen lisäksi päävalmentajan avustaminen, valmennuksen suunnittelu ja johtaminen päävalmentajan antamien linjausten mukaisesti.

Tulevan olympiadin aikana toiminta keskitetään siis kolmelle paikkakunnalle. Rion jälkeen tavoitteena on, että huippuvalmennuksemme on keskitetty enintään kahdelle paikkakunnalle.

Päivittäisharjoittelun tehostaminen

Usealtakin taholta yhdeksi suurimmista valmennuksen haasteista on todettu päivittäisharjoittelun tehostaminen. Valmennuksen laadun parantamisen lisäksi tämä tarkoittaa,että tatamille on saatava yhtäaikaisesti mahdollisimman monta tavoitteellisesti harjoittelevaa judokaa.

Lieneekö Suomessa yhtään seuraa, jossa omin voimin voidaan ottaa kansainväliseen menestymiseen tarvittava määrä randoria ilman että otetaan aina samojen parien kanssa? Parien tulisi lähes saman painoisia ja taidollisesti riittävän hyviä. Ei tarvita kovin syvällistä valmennustietämystä sen asian ymmärtämiseen, että mitä useammin joudut kotisalilla torjumaan hyvän heittoyrityksen, sitä todennäköisemmin se onnistuu kansainvälisissä kilpailuissakin.

Urheiluakatemioiden huolehtiessa pääasiassa valtakunnallisesta keskittämisestä myös alueellista ja paikallista keskittämistä tullaan suosimaan ja jopa vaatimaan. Keskittämisen sijaan voitaisiin puhua yhtä hyvin yhteistoiminnasta. Käytännössä se tarkoittaa lähipaikkakuntien seurojen yhteisiä harjoituksia.

Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Helsingin ja Päijät-Hämeen urheiluakatemioiden tehostamispäivät, joita on pidetty jo yli vuoden ajan. Hämeenlinna–Tampere alueen yhteistyötä on myös käynnistetty, ja siinä on selkeät mahdollisuudet kahdella hyvää työtä tekevällä seuralla tukea toisiaan. Myös uuden päävalmentajan sijoittaminen Tampereelle tukee tätä toimintaa. Odottelen mielenkiinnolla, milloin Turun alueella käynnistyy paikallisiin kuvioihin soveltuva yhteistyö. Onhan alueella useita laadukasta työtä tekeviä seuroja, jotka hyötyisivät keskittämisestä.

Paikallisen keskittämisen edut tulevat parhaiten esille pääkaupunkiseudulla. Alueella on paljon hyvin harjoittelevia urheilijoita, valmentajia ja seuroja. Voidaan puhua jopa judokulttuurista. Vähimmäisvaatimus yhteistyölle on pari randoriharjoitusta viikossa. Tällöin valmentajille jää aikaa hioa teknis-taktisia taitoja seurahajoituksissa, joissa opetusryhmät ovat pienempiä. Lappilaisiin etäisyyksiin tottuneena pitäisin luontevana, että myös pääkaupunkiseutua ympäröivien paikkakuntien seurat osallistuisivat yhteisiin randoriharjoituksiin.

Pyrin vastaamaan asiallisiin kysymyksiin ja kommentteihin joita tämä kirjoitus herättää.

En näe mitään syytä, miksi Suomesta ei voisi tulla arvokisamitalisteja ja jopa olympiavoittajaa.

Esa Kakko

Kirjoittaja on Judoliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtaja.

Hengen asia

Kesä on ohi ja olympialaiset takana. Kisat olivat hienot, mutta aina niillä on yksi kiusallinen sivuvaikutus. Kerran neljässä vuodessa Suomen sohvaperunat ja heidän johtajansa nousevat vaatimaan urheilullisia oikeuksiaan. Suomalaisten urheilijoiden on tuotava heille mitaleita. Kun niitä ei nyt tuntunut tulevan tarpeeksi, alkoi kovaääninen valitus: Kisoihin oli lähetetty huonoja urheilijoita, jotka kaiken lisäksi antoivat liian iloisia lausuntoja surkeiden suoritusten jälkeen. Valittajien mielestä “turistit” olisi pitänyt jättää kisoista kotiin.

Tälle porukalle on sattunut väärinkäsitys. Olympiakisat on keksitty urheilijoita ja urheilemista varten, ei siksi että muut saisivat velloa kansallistunteessa. Toki olympialaiset ovat myös massiivinen viihdetapahtuma. Ajatellaan siis asiaa yleisön kannalta. Jospa olympialaisiin tosiaan osallistuisivat vain ne, joilla on todennäköisin mahdollisuus voittaa kultamitali. Mukana olisi viisi tai kymmenen urheilijaa lajia ja sarjaa kohti. Sellaisia kisojako olisi hauskempi katsoa? En usko.

Suomen joukkueen urheilijat, judokat mukaan lukien, ovat omalla työllään ja tuloksillaan ottaneet paikan siinä maailman parhaimmistossa, joka kisoihin kuuluu. He ovat erinomaisia urheilijoita. Mikäli näitä intohimoisesti harjoittelevia, suorituskykynsä rajoja venyttäviä ihmisiä halutaan auttaa pääsemään kaikkein parhaimpaansa, miten se voidaan tehdä? Ei ainakaan pelolla ja häpeällä, kivittämällä julkisesti silloin kun kovimmassa paikassa ei tule kauden parasta tulosta.

Entinen pika-aituri Manuela Bosco kirjoitti tästä tunteikkaassa puheenvuorossaan Helsingin Sanomissa ja osui ytimeen ehdottamassaan parannuskeinossa. Bosco vaati, että urheilu pitää ymmärtää yhteisenä leikkinä.

Juuri leikkiähän urheileminen on. Sitä ei tehdä hyödyn vuoksi vaan sen itsensä tuottaman ilon tähden. Urheilussa nautinnollisinta on heittäytyminen leikin pyörteisiin niin että oma itse ja muu maailma unohtuu. Ken uskaltaa heittäytyä, pystyy asioihin, joihin ei muuten koskaan pysty.

Tässä uskaltamisessa voimme kaikki auttaa, etenkin judokat toisiamme. Voimme arvostaa yrittämistä ja kannustaa eteenpäin silloin kun yritys ei heti onnistu. Voimme tukea kaiken kokoisia urheilijoita uskomalla heihin ja heidän mahdollisuuksiinsa. Se auttaa heitä uskomaan itseensä.

Ystäväni Kati Lüthje on kertonut pienen tarinan aiheesta. Kati otteli 2000-luvun alussa PM-kisojen mitalimatsissa, kun joukkuetoveri Jukka Oratuomi huusi laidalta: “Sinä jaksat, sinulla on parempi kunto!”  Kati muisteli, kuinka paljon hyötyä tuosta kannustuksesta oli. “Tiesin sen itsekin, mutta auttoi hirveästi, kun joku sanoi sen ääneen.”

Itse hakeuduin usein Finnish Openissa ja muissa kotimaan isommissa kisoissa ennen matseja vaihtamaan pari sanaa Jukka Nahkurin kanssa. En siksi, että olisin hakenut hyviä neuvoja vaan koska vaistosin Jukasta aidon luottamuksen siihen, että  pärjään tatamilla. Sen takia juttelu hänen kanssaan rauhoitti ja antoi itseluottamusta.

Kun aloin päästä maajoukkueen mukana kansainvälisiin kisoihin pohjolan ulkopuolelle, hävisin pitkään kaikki otteluni. Kerran totesin kisan jälkeen nolona päävalmentaja Seppo Myllylälle, että taas tämä meni näin. Siihen Myllylä totesi ykskantaan ja enempää selittämättä: “Kyllä se vielä iloksi muuttuu.”  Tuo huoleton ja hätäilemätön lausahdus oli vaativalta valmentajalta tärkeä luottamuksen osoitus, kun tulosrivi oli vielä karu.

En muista juuri saaneeni Myllylältä henkilökohtaisia neuvoja, mutta kerran hän lateli totuuden, joka sisälsi minun kohdallani voittamisen avaimen. Olin jälleen hävinnyt molemmat otteluni ja yritin esittää ujon analyysin tekemistäni virheistä. Myllylä kuunteli kärsimättömän näköisenä ja sanoi sitten:

“Matsissa voi tehdä monta virhettä ja silti voittaa. Voi tehdä virheitä ja voittaa jopa parempansa – jos vain haluaa tarpeeksi voittaa.”

Joukkuetoverit näyttivät voitontahdossa mallia, etenkin Jaana Ronkainen ja Jorma Korhonen äärimmäisen määrätietoisissa arvokisaesityksissään. Molemmat voittivat 1989 Euroopan mestaruuden ja muina vuosina himmeämpiä EM-mitaleita. Kysyin tänä kesänä Jaanalta, mikä oli hänen fokusoituneen ottelemisensa salaisuus. Jaanan mukaan se oli hullu usko siihen, että hän, pohjan perukoilla Oulussa melkein oman onnensa nojassa harjoitteleva tyttö, on Euroopan paras.

Jorma Korhonen puolestaan kertoi Judolehden haastattelussa, että kisaan mennessään hän ei pannut painoa kenenkään vanhoille saavutuksille. Hänen ajatuksissaan entiset mestarit olivat historiaa ja uudessa kisassa kaikki mahdollista. Jorkki toisti myös neuvon, jota olen kuullut häneltä niin  kauan kuin olen hänet tuntenut: “Pitää uskoa omaan tekemiseen.”

Jotkut asiat ovat voineet muuttua noista päivistä mutta tämä ei ole muuttunut eikä muutu: Urheilussa menestyminen on yhtä paljon hengen kuin ruumiin asia. Kasvatetaan yhdesssä sitä henkeä. Uskalletaan heittäytyä leikkiin, luotetaan toistemme mahdollisuuksiin eikä koskaan häpäistä ketään siitä hyvästä, että hän on uskaltanut yrittää.

Annikka Mutanen

Kirjoittaja on Judoliiton hallituksen jäsen ja entinen urheilija.

Ole seurasi rakentaja

Osaaminen syntyy omasta tekemisestä. Tätä on Judoliiton seurakehittämisohjelma. Ohjelma tarjoaa seuroille tukea, apua, tietoa, yhdessä toimimista, osaamisen tunnistamista ja rohkeutta olla ylpeä oman seuran onnistumisista.

Koulutuskokonaisuuden lähijaksoille on paketoitu teemoja toimintaympäristön hallinnasta, seuran talouden rakentamisesta, ammattimaisuudesta seuratyössä, viestinnästä ja tuotteistamisesta. Jokainen osallistuja pakkaa reppuunsa itselleen merkityksellisimmät palikat ja vie ne tuliaisina omaan seuraansa.

Seuran kehittäminen lähtee seuran toimijoiden yhteisestä halusta. Lähijaksoilla olevat toimijat purkavat repustaan palikat omassa toimintaympäristössään ja rakentavat niistä oman seuransa näköisen rakennuksen. Joku seura tarvitsee vahvemman perustan. Seuran toimintoihin nimetään vastuuhenkilöt, tatamitoimintaan lisätään suunnitelmallisuutta tai pohditaan uusia keinoja talouden hallintaan. Joku toinen panostaa suurempiin ikkunoihin. Toiminnan näkyvyys on merkityksellistä oman porukan yhteisöllisyydelle, uusille harrastajille mielenkiinnon herättäjänä ja yhteistyökumppaneille myönteisenä näkyvyytenä. Jollain seuralla palikat käytetään hyvän rakennuksen sisustukseen. Elementteinä ovat hyvin toimivat ryhmät, reilut pelisäännöt, raikas tekemisen meininki, värien kirjo vyöarvoissa tai vaikka siisti sali-ilme.

Jokainen rakennusurakkaan lähtevä seura  tekee omaan seuraansa kehittämiseen liittyvän laajemman kehittämistehtävän oman toimintansa laaduntamiseksi. Kukin seura toimijoineen tietää itse parhaiten mihin palikkansa käyttää. Kukaan toinen ei voi tehdä hyvää seuratoimintaa toisen puolesta.

Reilun vuoden mittainen prosessi oman seuran toimijoiden, muiden oppijoiden sekä minun kanssani on varmasti reissu, jolla tehdään töitä hartiavoimin. Minun urakkani  on suunnitella tehtävät mielekkääksi seurojen toimijoille, pohtia tehtävien tuomat ideat, ajatukset ja pulmat. Työni on myös etsiä mielenkiintoisia menestyksen esimerkkejä, sillä myönteisyys kannustaa tekemään onnistumisia uudelleen. Suurin hauskuus on haastaa henkilöt tekemään asioita toisin ja aivan uusien tyyppien kanssa.

Seurojen toimijat välillä huokailevat tehtäväpaljouden kanssa. Toisaalta kaikki työt liittyvät hyvän seuratoiminnan rakentamiseen. Yhdessä tekemisen meininki toiminnallisten työmenetelmien kautta avaa huikeita aivomyrskyjä. Oivaluksia syntyy, kun niille annetaan aikaa, tarjotaan tilaisuus keskittyä juuri haluttuun aiheeseen ja vain yhteen tehtävään kerrallaan. Olen kokenut tämän hurmoksen jo kerran seitsemän judoseuran kanssa. Nyt viilettelen uudelleen uusissa pyörteissä kahdeksan judoseuran ja yhden taekwondoseuran kanssa.

Milloin sinä uskaltaudut mukaan oman seurasi kanssa? Jos yli vuoden matka hirvittää, tehdään lyhyempi keikka – aluksi. Ota yhteyttä, niin autan sinua etsimään itsestäsi iloisen innostuneen intohimoisen seuratyön osaajan!

Seurakehittämisterkuin,

Manta Kokkonen marita.kokkonen@judoliito.fi
040 7263 061

Kirjoittaja on Judoliiton koulutus- ja nuorisopäällikkö.

Lue lisää seurakehittämiskoulutuksen sisällöistä.

Yhteistyöllä parempaa treeniä

Viikonvaihteet ovat judoväelle kiireistä aikaa tatameilla ja tatamien reunalla. Strategiatyöryhmä kokoontui viime lauantaina tatamin sijaan kabinetin puolelle tekemään väliselvitystä meneillään olevasta strategiatyöstä. Strategia tähtää ytimekkääseen visioon: olymiakulta 2020 mennessä.  Se asettaa riman korkealle kaikessa tekemisessämme.

On ihailtavaa, kuinka judokat osallistuvat täydellä sydämellä lajin kehittämiseen. Työelämän vastaavissa kehityskokouksissa joutuu usein onkimalla onkimaan ihmisten mielipiteitä, mutta lauantain kokouksessamme oli haasteena jakaa puheenvuorot tasapuolisesti kaikkien osallistujien kesken. Myös Facebookin judovinkkiryhmässä ja Judoliiton open forumissa on ollut vilkasta mielipiteiden jakamista, josta on ammennettavissa arvokkaita ajatuksia .

Laaja innostus judotyön kehittämiseen on ratkaisevaa visiomme toteutumiselle. Judon osaajat ja huippukisaajat eivät tipahda taivaasta, vaan he kasvavat erilaisista seuroista eri puolilta Suomea. Siksi seuratyö on strategiatyön tärkeä kivijalka. Lauantain kokouksessa päätimme valita seuratyössä erityisen tukemisen kohteeksi  seurojen yhteistyön, seurajohtamisen ja nuorten harjoittelun.

Nuorten harjoittelussa judokan urapolku ja siihen liittyvä koulutus on kantava voima.  Uran alkutaival muksujudosta teini-ikään harjoitellaan seuroissa. Aikuisuuden kynnyksellä kilpailumenestykseen tähtäävä judoka hakeutuu akatemiaan ja judoliiton valmennusjärjestelmään. Jos seurojen juniorityö noudattelee urapolkua, akatemioihin ja huippuvalmennukseen tulee enemmän ja valmiimpia nuoria lupauksia.

Judoliiton seurakehittämisohjelmaan on jo osallistunut toista kymmentä seuraa. Ohjelman tavoitteena on kehittää seuran toimintaa kokonaisvaltaisesti kestävälle pohjalle lisäämällä ammattimaisuutta ja levittämällä hyviksi katsottuja toimintatapoja muista seuroista.

Seurojen yhteistyöllä taas voimme rikkoa turhia esteitä resurssien hyödyntämisessä. Olemme pieni laji, eikä meillä ole varaa nurkkakuntaisuuteen. Yhteistyötä voisi olla esimerkiksi se, että lähialueen seurat sovittelevat yhteen harjoitusaikojaan ja sopivat säännöllisiä vierailutreenejä. Näin alueen aktiiviset harjoittelijat saavat lisää mielekkäitä harjoituksia. Samalla hyvien seuravetäjien opit leviävät laajemmalle. Syvempi yhteistyö voisi mahdollistaa palkatut toiminnanjohtajat ja valmentajat muuallakin kuin muutamissa suurseuroissa.

Seurojen yhteistyötä ei voi ohjata ulkoa, mutta valmiilla toimintamalleilla ja hyvillä esimerkeillä sitä voidaan edesauttaa.

Strategiatyö jatkuu kesän yli. Uutena toimintatapana olemme pyrkineet strategiatyön avoimuuteeen ja judoväen aktiiviseen osallistamiseen. Mikäli mielessänne on hyviä kehitysajatuksia työhömme, niin pyydän ottamaan yhteyttä. Aurinkoista kesän odotusta!

Juhani Tanayama

Kirjoittaja on Judoliiton hallituksen jäsen ja strategiaryhmän puheenjohtaja

Ps. Voit vaikuttaa myös näin:

* Pidä seurassasi strategiapalaveri ja lähetä palaute meille. Ohje tässä.

* Liity Parhaat judovinkit -ryhmään Facebookissa ja osallistu kisaan.

* Kommentoi tätä blogia