Judovuosi 2013 lähenee loppuaan. Vajaaseen vuoteen on mahtunut paljon asioita, jotka koskettavat koko judokenttää. Uuden päävalmentajan palkkaaminen ja hänen suunnitelmansa ovat herättäneet paljon innostusta, aluekysymykset myös hämmennystä ja harmitusta. Hyvä niin, koska tätä kautta meitä judokoita ollaan herätelty ja isot pyörät ovat lähteneet pyörimään. Suomen judoa ei olisi ilman judoseuroja ja niissä ahertavia ihmisiä; siksi suuri kiitos kaikille tähän asti tehdystä hyvästä työstä.
Päävalmentaja Pascal Tayot on saanut oman työnsä alkuun. Hänen suunnitelmansa toteutumiseen tarvitaan kaikkien muidenkin judovalmentajien panos. Tulevina vuosina voimme nähdä, mitä olemme saaneet yhdessä aikaan. Uskon, että paljon.
Alueellisesta toiminnasta on viime aikoina puhuttu moneen sävyyn. Pahoittelen, ettemme ole täysin onnistuneet asian tiedottamisessa ja korostan, että judoliiton hallitus ei halua lopettaa aluetoimintaa. Vain liitolle kuuluneet alueiden pankkitilit on lopetettu ja varat siirretty alueiden omaan hallintaan. Pääajatuksena on ollut siirtää enemmän valtaa seuroille. Pyydänkin seurojen päättäjiä tarttumaan rohkeasti sitä kuuluisaa härkää sarvista ja tekemään uusin tavoin yhteistyötä omalla alueellaan.
Etelä-Suomessa on 3. marraskuuta edessä näytön paikka: alueyhdistyksen perustaminen. Uudet yhdistykset eivät kuitenkaan ole välttämättömiä alueellisen yhteistyön tekemiselle: Riittää kun istutte yhteen ja sovitte kuinka toimitaan.
Joka tapauksessa päätösvalta toimintojen jatkamisesta, lopettamisesta ja uudistamisesta on alueiden seuroilla. Alueet voivat edelleen saada liiton koulutusvaliokunnalta oikeuden toimia JP ja OOP -koulutusten järjestäjinä ja kerätä koulutustuotot. Valmennus- ja muut vastaavat ryhmät voivat jatkaa toimintaansa ja hoitaa rahaliikenteensä alueen yhdistyksen tai jonkin seuran kautta.
Judoliiton syyskokous järjestetään Tampereella Varalassa sunnuntaina 1. joulukuuta klo 13. Toivon paikalle mahdollisimman paljon seurojen edustajia keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioistamme.
Hallitus valmistelee parhaillaan talousarvio- ja toimintasuunnitelmaesityksiä vuosikokoukselle. Jäsenmaksuun liittyvän vakuutuksen hinnoitteluun on korotuspaineita ja tämä vaikuttaa myös esitettävän jäsenmaksun suuruuteen. Vakuutusyhtiö on maksanut korvauksia enemmän kuin on kertynyt vakuutusmaksuja, joten tilanne on siten myös vakuutusyhtiön kannalta hankala. Näin ollen vuosikokouksen yhteydessä perustetaan työryhmä, jonka tehtäväksi tulee selvittää kokonaisuudessaan judon vakuutusjärjestelmä. Työryhmään toivotaan mukaan innokkaita jäseniä.
Näistä ja muista vuosikokouksen asioista tulee 18.11.2013 alkavalla viikolla jäsenseuroille lisätietoa kokouskutsun yhteydessä.
Tervetuloa mukaan!
Esa Niemi
Judoliiton puheenjohtaja