Naapuri panostaa naisiin

Ruotsin judon ihailtava kilpailumenetys herättää mielenkiintoa maan judoliiton strategiaa kohtaan. Ruotsin judoliitto on julkaissut strategian, jossa tavoitteet vuodelle 2020 ilmaistaan selkeästi: 20 000 jäsentä, 2 000 uutta naista, 200 seuraa, 20 valtakunnallista koulutusta ja 2 olympiamitalia.

Tavoitteet lähitulevaisuudelle eli toimintakaudelle 2012-2014 on kirjattu hieman vaatimattomammin. Jokaiselle mainitulle alueelle – jäsenhankintaan, naisten osallistamiseen, seuratoimintaan, koulutuksen ja kilpailumenestykseen – on laadittu yksityiskohtainen suunnitelma tavoitteen saavuttamiseksi. Suunnitella tavoitteiden saavuttamiseksi on hahmoteltu asiakirjasssa Vision, mål, veksamhetsplan och handlingsplan 2012-2014.

Ruotsissa pyritään saamaan uusia harrastajia judon pariin lisäämällä näkyvyyttä mediassa, tekemällä yhteistyötä koulujen kanssa, harjoitusmahdollisuuksia parantamalla, valmentajia valmentamalla sekä seuroja tukemalla.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on Ruotsissa tärkeä kysymys, joka näkyy myös maan judoliiton toiminnassa. Naisia pyritään aktivoimaan muun muassa luottamushenkilövastulla, nostamalla esiin esikuvallisia naisjudokoita, rekrytoimalla enemmän naisvalmentajia ja –tuomareita sekä päivittämällä yhdenvertaisen kohtelun toimintaohjelmia seuroissa ja alueilla.

Ruotsin judoliitto pyrkii saamaan lisää judoseuroja madaltamalla kynnystä judoseuran perustamiseksi. Tarkoituksena on muun muassa julkaista opas judoseuran perustamisesta.

Valmentajapankin ja hallinnon tukemisen avulla aiotaan helpottaa jo toimivien seurojen selviytymistä. Lisäksi Ruotsin judoliitto tavoittelee sitä, että judoa voisi harjoitella koko maassa eli toisin sanoen valkoiset läikät Ruotsin judokartassa pyritään täyttämään.

Koulutuksen alalla Ruotsin judoliitto pyrkii lisäämään kansainvälistä yhteistyötä, esimerkiksi käyttämään EJU:n asiantuntijoita. Lisenssijärjestelmää ja koulutuksen metodiosaamista on myös tarkoitus kehittää. Koko strategian erityisinä kehittämisalueina mainitaan juuri koulutus sekä markkinointi.

Strategiassaan myös Ruotsin judoliitto valmistautuu jo olympiamitalin saamiseen. Tämä tarkoittaa muun muassa mediastrategian kehittämistä, edustusvalmennusryhmän vahvistamista ja sponsoroiden hankkimista.

Ruotsin judoliiton strategia on selkeästi ajateltu ja nasevasti esitetty kokonaisuus, josta on hyvä ammentaa Suomen judoliiton strategiatyössä. Meidänkin tavoitteenamme tulisi olla yhtä kirkas ja konkreettinen strategia, jossa tavoitteet on jäsennetty ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi on määritelty.

Pidän erityisesti siitä, että naisjudon merkitys — naiset luottamushenkilöinä, valmentajina ja nuorten kilpailijoiden esikuvina — korostuu Ruotsin strategiassa. Tämä on yhteinen pohjoismainen vahvuus, josta kannattaisi meilläkin ponnistaa paljon nykyistä vahvemmin. Seuraavat pohjoismaalaiset olympiavoittajat ovat selvästi todennäköisemmin naisia kuin miehiä.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja on Judoliiton hallituksen jäsen

Advertisement

Eväät uuteen olympiadiin

Olympiadin vaihtuessa menneiden arviointi ja tulevaisuuden suunnittelu käy kiivaana koko urheilumaailmassa. Väärinkäsitysten välttämiseksi ja koko judoväen informoimiseksi haluan valmennusvaliokunnan puheenjohtajana kertoa perusteista ja taustoista, jotka ovat vaikuttaneet tulevan olympiadin suunnitteluun.

Päättyneen olympiadin osalta haluan kiittää valmentajia ja urheilijoita siitä epäinhimillisestä urakasta jonka he tekivät Lontooseen pääsemiseksi ja siellä menestymiseksi. Vaikka toivottua menestystä ei tullut, ei ainakaan allekirjoittaneen ammattitaidolla voida osoittaa perustavaa laatua olevia virheitä valmennuksessa .

Judoliittossa tulevan olympiadin suunnittelu aloitettiin jo tammikuussa, kun uuden strategian suuntaviivoja hahmoteltiin. Tällöin strategian tavoitteeksi asetettiin olympiakulta. Tavoite on yksiselitteinen, mutta sitä lienee syytä vielä tarkentaa.

Kysymys ei ole tietystä vuodesta jona Maammelaulu soi, vaan tavasta jolla judoa Suomessa tehdään. Silloin kun kaikki tekeminen on tarpeeksi laadukasta ja yhteinen tahtotilamme on tarpeeksi vahva, menestys tulee ennemmin tai myöhemmin.

Olen myös kuullut epäilyjä siitä, että olympiakullan asettaminen tavoitteeksi vaikuttaisi negatiivisesti lasten ja nuorten judoon. Kenenkään ei ole pakko lähteä kovalle huippujudokan tielle, mutta järjestelmä antaa siihen halukkaille mahdollisuuden. Samalla muutkin saavat nauttia laadukkaasta opetuksesta ja valmennuksesta.

Perusteet tulevan olympiadin suunnittelulle on saatu Suomen Olympiakomitean johtamasta judon huippu-urheilujärjestelmän kehitysprosessista. Suunnittelua on vaikeuttanut epävarmuus Olympiakomitean tulevan rahoitusjärjestelmän rakenteesta ja rahoituksen määrästä. Suunnitelmaa joudutaan soveltamaan resurssien muuttuessa.

Uudet valmentajat

Päävalmentajaa on etsitty ulkomailta keväästä lähtien. Apuna sopivien henkilöiden löytämiseksi on käytetty koti- ja ulkomaisia asiantuntijoita. Tavoitteena on, että kuluvan syksyn aikana meillä on palkattuna päävalmentaja, jonka sijoituspaikkana on Tampereen urheiluakatemia.

Ulkomaisen päävalmentajan palkkaaminen ei ole epäluottamuslause kotimaiselle valmentajille. Syynä on sama valmennuksellinen lainalaisuus, joka pätee vaikkapa voimaharjoitteluun.Kehitystä tapahtuu nopeammin ärsytyksen (= valmennusmetodien ) muuttuessa. Uskon ja toivon, että hyvä kansainvälisen tason valmentaja tulee asettamaan uusia vaatimuksia Judoliiton, seurojen ja urheilijoiden toiminnalle.

Keskeisinä toimijoina valmennusorganisaatiossa tulevat olemaan myös nuorten olympiavalmentajat. Heidän palkkaukseensa osallistuvat Olympiakomitea, lajiliitot ja muut yhteistyötahot. Nuorten olympiavalmentajille tullaan antamaan laaja-alaisesti erilaisia valmennustehtäviä. Keskeisimpiä tulevat olemaan päivittäisvalmennus, urheiluakatemioiden työskentelyyn osallistuminen, nuorten (alle 17-, 20- ja 23-vuotiaat) vastuuvalmentajina toimiminen ja muut erikseen annetut valmennustehtävät. Tavoitteena on, että meillä on kolme kokopäiväistä nuorten olympiavalmentajaa. Tavoitetta pitää pystyä muuttamaan joustavasti, sillä olympiakomitean osuudesta rahoitukseen ei ole vielä varmuutta.

Urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset

Urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten tärkeimpänä tehtävänä on koota tavoitteellisesti harjoittelevat judokat laadukkaan valmennuksen piiriin. Niissä on myös varmistettu, että valmennuksen tukitoimet ja muut urheilijan elämään liittyvät asiat ovat järjestyksessä. Urheiluakatemiat tulevat olemaan valtakunnallisesti tärkeässä roolissa myös muissa urheilulajeissa ja Olympiakomitean suunnitelmissa.

Tulevalla olympiadilla resurssit tullaan keskittämään pääkaupunkiseudun, Päijät-Hämeen ja Tampereen urheiluakatemioihin. Muita paikkakuntia tullaan tukemaan tapauskohtaisesti.

Tampereelle keskitetään olympia- ja aikuisten valmennus. Päävalmentajalla tulee olemaan keskeinen rooli valmennuksen toteuttamisessa. Päijät-Hämeen urheiluakatemian tärkein tehtävä tulee olemaan niiden judokoiden valmennus joilla ei ole riittävän hyviä mahdollisuuksia valmentautua kotipaikkakunnillaan. Tehtävään tullaan liittämään toisen asteen opiskelujen järjestäminen siten, että se sopeutuu valmennukseen mahdollisimman hyvin. Tavoitteena on että akatemiassa työskentelee nuorten olympiavalmentaja ja akatemiavalmentaja.

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia saa tehtäväksi vastata oman alueensa valmennuksesta ja pilotoida ylä-asteikäisten harjoittelun totteuttamisen. Tavoitteena on, että urheiluakatemiassa työskentelee kaksi nuorten olympiavalmentajaa. Toisen tehtäviin kuuluu valmennuksen lisäksi päävalmentajan avustaminen, valmennuksen suunnittelu ja johtaminen päävalmentajan antamien linjausten mukaisesti.

Tulevan olympiadin aikana toiminta keskitetään siis kolmelle paikkakunnalle. Rion jälkeen tavoitteena on, että huippuvalmennuksemme on keskitetty enintään kahdelle paikkakunnalle.

Päivittäisharjoittelun tehostaminen

Usealtakin taholta yhdeksi suurimmista valmennuksen haasteista on todettu päivittäisharjoittelun tehostaminen. Valmennuksen laadun parantamisen lisäksi tämä tarkoittaa,että tatamille on saatava yhtäaikaisesti mahdollisimman monta tavoitteellisesti harjoittelevaa judokaa.

Lieneekö Suomessa yhtään seuraa, jossa omin voimin voidaan ottaa kansainväliseen menestymiseen tarvittava määrä randoria ilman että otetaan aina samojen parien kanssa? Parien tulisi lähes saman painoisia ja taidollisesti riittävän hyviä. Ei tarvita kovin syvällistä valmennustietämystä sen asian ymmärtämiseen, että mitä useammin joudut kotisalilla torjumaan hyvän heittoyrityksen, sitä todennäköisemmin se onnistuu kansainvälisissä kilpailuissakin.

Urheiluakatemioiden huolehtiessa pääasiassa valtakunnallisesta keskittämisestä myös alueellista ja paikallista keskittämistä tullaan suosimaan ja jopa vaatimaan. Keskittämisen sijaan voitaisiin puhua yhtä hyvin yhteistoiminnasta. Käytännössä se tarkoittaa lähipaikkakuntien seurojen yhteisiä harjoituksia.

Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Helsingin ja Päijät-Hämeen urheiluakatemioiden tehostamispäivät, joita on pidetty jo yli vuoden ajan. Hämeenlinna–Tampere alueen yhteistyötä on myös käynnistetty, ja siinä on selkeät mahdollisuudet kahdella hyvää työtä tekevällä seuralla tukea toisiaan. Myös uuden päävalmentajan sijoittaminen Tampereelle tukee tätä toimintaa. Odottelen mielenkiinnolla, milloin Turun alueella käynnistyy paikallisiin kuvioihin soveltuva yhteistyö. Onhan alueella useita laadukasta työtä tekeviä seuroja, jotka hyötyisivät keskittämisestä.

Paikallisen keskittämisen edut tulevat parhaiten esille pääkaupunkiseudulla. Alueella on paljon hyvin harjoittelevia urheilijoita, valmentajia ja seuroja. Voidaan puhua jopa judokulttuurista. Vähimmäisvaatimus yhteistyölle on pari randoriharjoitusta viikossa. Tällöin valmentajille jää aikaa hioa teknis-taktisia taitoja seurahajoituksissa, joissa opetusryhmät ovat pienempiä. Lappilaisiin etäisyyksiin tottuneena pitäisin luontevana, että myös pääkaupunkiseutua ympäröivien paikkakuntien seurat osallistuisivat yhteisiin randoriharjoituksiin.

Pyrin vastaamaan asiallisiin kysymyksiin ja kommentteihin joita tämä kirjoitus herättää.

En näe mitään syytä, miksi Suomesta ei voisi tulla arvokisamitalisteja ja jopa olympiavoittajaa.

Esa Kakko

Kirjoittaja on Judoliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtaja.

Hengen asia

Kesä on ohi ja olympialaiset takana. Kisat olivat hienot, mutta aina niillä on yksi kiusallinen sivuvaikutus. Kerran neljässä vuodessa Suomen sohvaperunat ja heidän johtajansa nousevat vaatimaan urheilullisia oikeuksiaan. Suomalaisten urheilijoiden on tuotava heille mitaleita. Kun niitä ei nyt tuntunut tulevan tarpeeksi, alkoi kovaääninen valitus: Kisoihin oli lähetetty huonoja urheilijoita, jotka kaiken lisäksi antoivat liian iloisia lausuntoja surkeiden suoritusten jälkeen. Valittajien mielestä “turistit” olisi pitänyt jättää kisoista kotiin.

Tälle porukalle on sattunut väärinkäsitys. Olympiakisat on keksitty urheilijoita ja urheilemista varten, ei siksi että muut saisivat velloa kansallistunteessa. Toki olympialaiset ovat myös massiivinen viihdetapahtuma. Ajatellaan siis asiaa yleisön kannalta. Jospa olympialaisiin tosiaan osallistuisivat vain ne, joilla on todennäköisin mahdollisuus voittaa kultamitali. Mukana olisi viisi tai kymmenen urheilijaa lajia ja sarjaa kohti. Sellaisia kisojako olisi hauskempi katsoa? En usko.

Suomen joukkueen urheilijat, judokat mukaan lukien, ovat omalla työllään ja tuloksillaan ottaneet paikan siinä maailman parhaimmistossa, joka kisoihin kuuluu. He ovat erinomaisia urheilijoita. Mikäli näitä intohimoisesti harjoittelevia, suorituskykynsä rajoja venyttäviä ihmisiä halutaan auttaa pääsemään kaikkein parhaimpaansa, miten se voidaan tehdä? Ei ainakaan pelolla ja häpeällä, kivittämällä julkisesti silloin kun kovimmassa paikassa ei tule kauden parasta tulosta.

Entinen pika-aituri Manuela Bosco kirjoitti tästä tunteikkaassa puheenvuorossaan Helsingin Sanomissa ja osui ytimeen ehdottamassaan parannuskeinossa. Bosco vaati, että urheilu pitää ymmärtää yhteisenä leikkinä.

Juuri leikkiähän urheileminen on. Sitä ei tehdä hyödyn vuoksi vaan sen itsensä tuottaman ilon tähden. Urheilussa nautinnollisinta on heittäytyminen leikin pyörteisiin niin että oma itse ja muu maailma unohtuu. Ken uskaltaa heittäytyä, pystyy asioihin, joihin ei muuten koskaan pysty.

Tässä uskaltamisessa voimme kaikki auttaa, etenkin judokat toisiamme. Voimme arvostaa yrittämistä ja kannustaa eteenpäin silloin kun yritys ei heti onnistu. Voimme tukea kaiken kokoisia urheilijoita uskomalla heihin ja heidän mahdollisuuksiinsa. Se auttaa heitä uskomaan itseensä.

Ystäväni Kati Lüthje on kertonut pienen tarinan aiheesta. Kati otteli 2000-luvun alussa PM-kisojen mitalimatsissa, kun joukkuetoveri Jukka Oratuomi huusi laidalta: “Sinä jaksat, sinulla on parempi kunto!”  Kati muisteli, kuinka paljon hyötyä tuosta kannustuksesta oli. “Tiesin sen itsekin, mutta auttoi hirveästi, kun joku sanoi sen ääneen.”

Itse hakeuduin usein Finnish Openissa ja muissa kotimaan isommissa kisoissa ennen matseja vaihtamaan pari sanaa Jukka Nahkurin kanssa. En siksi, että olisin hakenut hyviä neuvoja vaan koska vaistosin Jukasta aidon luottamuksen siihen, että  pärjään tatamilla. Sen takia juttelu hänen kanssaan rauhoitti ja antoi itseluottamusta.

Kun aloin päästä maajoukkueen mukana kansainvälisiin kisoihin pohjolan ulkopuolelle, hävisin pitkään kaikki otteluni. Kerran totesin kisan jälkeen nolona päävalmentaja Seppo Myllylälle, että taas tämä meni näin. Siihen Myllylä totesi ykskantaan ja enempää selittämättä: “Kyllä se vielä iloksi muuttuu.”  Tuo huoleton ja hätäilemätön lausahdus oli vaativalta valmentajalta tärkeä luottamuksen osoitus, kun tulosrivi oli vielä karu.

En muista juuri saaneeni Myllylältä henkilökohtaisia neuvoja, mutta kerran hän lateli totuuden, joka sisälsi minun kohdallani voittamisen avaimen. Olin jälleen hävinnyt molemmat otteluni ja yritin esittää ujon analyysin tekemistäni virheistä. Myllylä kuunteli kärsimättömän näköisenä ja sanoi sitten:

“Matsissa voi tehdä monta virhettä ja silti voittaa. Voi tehdä virheitä ja voittaa jopa parempansa – jos vain haluaa tarpeeksi voittaa.”

Joukkuetoverit näyttivät voitontahdossa mallia, etenkin Jaana Ronkainen ja Jorma Korhonen äärimmäisen määrätietoisissa arvokisaesityksissään. Molemmat voittivat 1989 Euroopan mestaruuden ja muina vuosina himmeämpiä EM-mitaleita. Kysyin tänä kesänä Jaanalta, mikä oli hänen fokusoituneen ottelemisensa salaisuus. Jaanan mukaan se oli hullu usko siihen, että hän, pohjan perukoilla Oulussa melkein oman onnensa nojassa harjoitteleva tyttö, on Euroopan paras.

Jorma Korhonen puolestaan kertoi Judolehden haastattelussa, että kisaan mennessään hän ei pannut painoa kenenkään vanhoille saavutuksille. Hänen ajatuksissaan entiset mestarit olivat historiaa ja uudessa kisassa kaikki mahdollista. Jorkki toisti myös neuvon, jota olen kuullut häneltä niin  kauan kuin olen hänet tuntenut: “Pitää uskoa omaan tekemiseen.”

Jotkut asiat ovat voineet muuttua noista päivistä mutta tämä ei ole muuttunut eikä muutu: Urheilussa menestyminen on yhtä paljon hengen kuin ruumiin asia. Kasvatetaan yhdesssä sitä henkeä. Uskalletaan heittäytyä leikkiin, luotetaan toistemme mahdollisuuksiin eikä koskaan häpäistä ketään siitä hyvästä, että hän on uskaltanut yrittää.

Annikka Mutanen

Kirjoittaja on Judoliiton hallituksen jäsen ja entinen urheilija.