Yhteistyöllä parempaa treeniä

Viikonvaihteet ovat judoväelle kiireistä aikaa tatameilla ja tatamien reunalla. Strategiatyöryhmä kokoontui viime lauantaina tatamin sijaan kabinetin puolelle tekemään väliselvitystä meneillään olevasta strategiatyöstä. Strategia tähtää ytimekkääseen visioon: olymiakulta 2020 mennessä.  Se asettaa riman korkealle kaikessa tekemisessämme.

On ihailtavaa, kuinka judokat osallistuvat täydellä sydämellä lajin kehittämiseen. Työelämän vastaavissa kehityskokouksissa joutuu usein onkimalla onkimaan ihmisten mielipiteitä, mutta lauantain kokouksessamme oli haasteena jakaa puheenvuorot tasapuolisesti kaikkien osallistujien kesken. Myös Facebookin judovinkkiryhmässä ja Judoliiton open forumissa on ollut vilkasta mielipiteiden jakamista, josta on ammennettavissa arvokkaita ajatuksia .

Laaja innostus judotyön kehittämiseen on ratkaisevaa visiomme toteutumiselle. Judon osaajat ja huippukisaajat eivät tipahda taivaasta, vaan he kasvavat erilaisista seuroista eri puolilta Suomea. Siksi seuratyö on strategiatyön tärkeä kivijalka. Lauantain kokouksessa päätimme valita seuratyössä erityisen tukemisen kohteeksi  seurojen yhteistyön, seurajohtamisen ja nuorten harjoittelun.

Nuorten harjoittelussa judokan urapolku ja siihen liittyvä koulutus on kantava voima.  Uran alkutaival muksujudosta teini-ikään harjoitellaan seuroissa. Aikuisuuden kynnyksellä kilpailumenestykseen tähtäävä judoka hakeutuu akatemiaan ja judoliiton valmennusjärjestelmään. Jos seurojen juniorityö noudattelee urapolkua, akatemioihin ja huippuvalmennukseen tulee enemmän ja valmiimpia nuoria lupauksia.

Judoliiton seurakehittämisohjelmaan on jo osallistunut toista kymmentä seuraa. Ohjelman tavoitteena on kehittää seuran toimintaa kokonaisvaltaisesti kestävälle pohjalle lisäämällä ammattimaisuutta ja levittämällä hyviksi katsottuja toimintatapoja muista seuroista.

Seurojen yhteistyöllä taas voimme rikkoa turhia esteitä resurssien hyödyntämisessä. Olemme pieni laji, eikä meillä ole varaa nurkkakuntaisuuteen. Yhteistyötä voisi olla esimerkiksi se, että lähialueen seurat sovittelevat yhteen harjoitusaikojaan ja sopivat säännöllisiä vierailutreenejä. Näin alueen aktiiviset harjoittelijat saavat lisää mielekkäitä harjoituksia. Samalla hyvien seuravetäjien opit leviävät laajemmalle. Syvempi yhteistyö voisi mahdollistaa palkatut toiminnanjohtajat ja valmentajat muuallakin kuin muutamissa suurseuroissa.

Seurojen yhteistyötä ei voi ohjata ulkoa, mutta valmiilla toimintamalleilla ja hyvillä esimerkeillä sitä voidaan edesauttaa.

Strategiatyö jatkuu kesän yli. Uutena toimintatapana olemme pyrkineet strategiatyön avoimuuteeen ja judoväen aktiiviseen osallistamiseen. Mikäli mielessänne on hyviä kehitysajatuksia työhömme, niin pyydän ottamaan yhteyttä. Aurinkoista kesän odotusta!

Juhani Tanayama

Kirjoittaja on Judoliiton hallituksen jäsen ja strategiaryhmän puheenjohtaja

Ps. Voit vaikuttaa myös näin:

* Pidä seurassasi strategiapalaveri ja lähetä palaute meille. Ohje tässä.

* Liity Parhaat judovinkit -ryhmään Facebookissa ja osallistu kisaan.

* Kommentoi tätä blogia

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s